Lautapelien harrastaminen

Digitaalisten videopelien katveessa lautapelit ovat kokeneet tällä vuosituhannella aivan uudenlaisen nousun lapsuuden muistoista lasten ja aikuisten aktiiviseksi harrastukseksi. Carcassonne, Catan, Menolippu, Agricola, Dominion ja muut modernit klassikot ovat olleet keskeisenä nostamassa pöydällä pelattavat lauta- ja korttipelit suuren yleisön tietoisuuteen. Samaan aikaan Suomessa, ja yleisemmin maailmallakin, Lautapelien harrastaminen on muuttunut lasten leikeistä aikuisten harrastukseksi, jota Suomessa edistää ja edustaa Suomen lautapeliseura, SLS. Mutta mitä lautapelien harrastaminen tarkoittaa?

Pelaaminen

Lautapelien harrastaminen on periaatteessa yhtä suoraviivaista kuin elokuvien tai lukemisen harrastaminen: lautapelejä harrastetaan pelaamalla pelejä. Lautapelejä pelataan kuitenkin pääasiassa toisten ihmisten kanssa, joten elokuviin ja lukemiseen verrattuna tarvitaan peliseuraa, oli kyse sitten pelaamisesta kotona perheen tai tuttavien kesken, pelikerhojen peli-illoista tai osallistumisesta lautapelitapahtumiin Suomessa ja maailmalla.

Suomessa peliseuraa voi etsiä esimerkiksi Lautapeliseuran foorumilta, jossa useat pelikerhot ympäri maata sopivat peliajoista, paikoista ja pelattavista peleistä. Lisäksi SLS järjestää vuoden aikana useita, yleensä viikonlopun mittaisia pelitapahtumia eri kaupungeissa. Tampereelle on vaihtoehtona myös Lautapelikahvila Taverna, joka tarjoaa tilaa pelaamiseen. Tyypillinen peliharrastaja pelaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti yhdessä tai useammassa peliporukassa.

Peliporukassa pelaamiseen on kuitenkin pari poikkeusta. Toinen on yksin pelaaminen, ”sooloaminen”, jossa pelataan yksin peliä vastaan, tai yksi pelaaja pelaa kaikkia pelin eri osapuolia. Yksinpelaajia varten on nykyään koko joukko lautapelejä jotka on tarkoitettu yksin pelattavaksi ja useissa moninpeleissä on mukana yksinpeliohjeet, joiden avulla pelaaminen on mielekästä ilman peliseuraakin. Yksin pelaaminen on suosittua erityisesti sotalautapelaajien keskuudessa johtuen rajallisista mahdollisuuksista pelata pitkiä sotapelejä toista ihmistä vastaan. Yksin pelaaminen on myös hyvä tapa opetella monimutkaisen pelien säännöt ennen kuin sen esittelee peliporukalle.

Toinen poikkeus on lautapelien tietokoneversiot, joita usein kutsutaan mobiiliversioiksi riippumatta siitä, millä alustalla peliä pelataan. Näillä tarkoitetaan alun perin fyysisenä pelinä julkaistujen lautapelien tietokoneille tai mobiililaitteille tehtyjä versioita joiden avulla voi pelata tekoälyä tai toista ihmistä vastaan. Näiden mobiiliversioiden määrä on lisääntynyt roimasti viimeisen vuoden aikana ja teoriassa nykyään voi harrastaa pelkästään virtuaalista lautapelaamista. Mobiiliversioiden lisäksi on olemassa pelaamista avustavia nettisivuja joilla voi pelata reaaliaikaisesti tai vuoropohjaisesti useita lautapelejä. Yucata ja BrettSpielWelt ovat näistä tunnetuimmat, mutta eivät ainoat.

Kun peliporukka on tavalla tai toisella kokoontunut niin tyypillisesti ensimmäinen kysymys on mitä pelataan. Joskus tämä on voitu sopia etukäteen esimerkiksi Lautapeliseuran foorumilla, mutta yleisimmin pelattava peli valitaan paikan päällä. Tavallinen pelivalinta on kaoottinen optimointiharjoitus, jossa pyritään löytämään pelaajamäärään sopiva peli, joka sopii paikalla olevien pelaajien pelimakuun parhaiten. Kuten muutenkin elämässä, määrätietoisin saa todennäköisimmin haluamansa pelin peluuseen, mutta eri peliporukoilla voi olla pelien valintaan omia tasapainottavia variaatioita. Yleensä yhdessä kokoontumisessa samaa peliä ei pelata yhtä kertaa useammin, joten sama valintaruljanssi käydään yhden peli-illan aikana läpi useita kertoja.

Pelien valintaan vaikuttaa myös se, mihin peleihin paikalla olevat osaavat säännöt, ja onko joku halukas opettamaan säännöt. Aktiivisten harrastajienkin keskuudessa useimmat pelit alkavat sääntöjen kertauksella, sillä kukaan ei osaa tuhansien ja taas tuhansien lautapelien sääntöjä ulkoa, ja pelikerhoissa ja tapaamisissa pyritään usein kokeilemaan uusia pelejä. Kyky selittää säännöt nopeasti ja tiivistetysti onkin erittäin hyvä, tosin harvinainen, ominaisuus lautapelaajien keskuudessa.

Lautapelaajat pelaavat tapahtumissa useita eri pelejä ja usein nimenomaan uusia pelejä. Niin kutsuttu ”cult of the new” on useisiin harrastajiin, joskus koko harrastukseenkin liitetty termi, jolla tarkoitetaan halua kokeilla uusia pelejä, mieluiten mahdollisimman pian julkaisun jälkeen. Tämä taas näkyy suoraan esimerkiksi pelitapahtumissa ja pelikerhoissa siinä, että juuri julkaistuja pelejä tarjotaan ahkeraan pelattavaksi. Peliporukasta riippuen tämä voi jättää satunnaiselle seuraajalle mielikuvan, että moderneja klassikoita ei pelata ollenkaan, ja joissain peliporukoissa tämä voikin olla totta. Peliporukat ovat kuitenkin erilaisia ja siinä missä jotkut ovat tukevasti uutuuden kultin hallitsemia, toisissa uutuuksilla on vähemmän painoarvoa.

Lautapeleissä tavoitellaan voittoa, joten siihen nähden on yllättävää, miten harvinaista kilpapelaaminen on. Tämä erottaa lautapeliharrastuksen monien klassisten lautapelin harrastamisesta (erityisesti shakki ja go), joiden harrastuksessa kilpapelaaminen erilaisine rankingeineen on isossa osassa. Suomessa on järjestetty vuosien saatossa useita SM-turnauksia esimerkiksi Catanista, Carcassonnesta, Menolipusta ja muista suosituista moderneista lautapeleistä, mutta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta turnaukset eivät ole olleet yleisömenestyksiä. Lautapeliharrastuksessa uusien pelien kokeileminen on tärkeämpää kuin yksittäisten pelien taitojen hiominen, ja siksi kilpapelaaminen ei houkuttele alan harrastajia. Osallistujamäärissä laskettuna suosituin lautapeliturnaus Suomessa onkin joukkueturnaus, jossa jokainen joukkueen jäsen pelaa kerran neljää eri peliä.

Informaatiota ja keskustelua

Joulun aika pois lukien lautapelejä mainostetaan harvakseltaan suoraan kuluttajille, joten harrastajat saavat tietoa peleistä yleensä netin välityksellä. Suomessa Mikko Saaren päätoimittama Lautapeliopas on suurin ja kaunein tietokanta lautapeleihin ja pelaamiseen. Toinen lautapelaajien kokoontumispaikka on Lautapeliseuran foorumi, jossa esimerkiksi päiväkirjoja ja pelikerhojen keskusteluja seuraamalla saa hyvän kuvan siitä, mitä Suomessa pelataan ja mitkä pelit ovat nosteessa. Näiden lisäksi Suomessa on aktiivinen lautapelibloggaajien verkosto, joka on syksystä 2017 lähtien valinnut Pelaajien valinta -palkintoa vuoden parhaille peleille. Saksalainen Spiel des Jahres on kansainvälisesti arvostetuin lautapelipalkinto.

Maailmalla BoardGameGeek (BGG, ”geek”) on lautapelaajan ykkösvalinta. BGG on vähän kuin elokuvien IMDb (Internet Movie Database), mutta paljon selkeämmin lautapeliharrastajien ylläpitämä ja kehittämä (IMDb:n omistaa Amazon). BGG:stä löytyy tiedot ”kaikista” lautapeleistä, keskustelua näistä peleistä, keskustelua ylipäätänsä lautapelaamisesta, uutisia ja niin edelleen. Yksittäinen käyttäjä voi listata siellä omia pelejään, pelikokoelmansa ja muutenkin olla osana laajempaa lautapeliyhteisöä. BGG on amerikkalainen palvelu, mikä näkyy sisällössä vähemmän kuin voisi olettaa. Toki palvelussa on paljon amerikkalaisia käyttäjiä mutta eurooppalaiset pelit ja pelaajat ovat myös hyvin edustettuina. BGG:n ylivaltaa kuvaakin, ettei palvelulle ole olemassa mitään uskottavaa kilpailijaa. Lähimmäksi pääsee sotapeleihin erikoistunut ConsimWorld.

BGG on myös tärkein palvelu yhdelle harrastuksen muodolle, ”reittaamiselle”. Pelien pelaaminen monipuolisesti on harrastuksen ydintä ja yksi tapa osoittaa monipuolisuutta on arvostella kaikki pelatut pelit BGG:n tietokannassa. Pelaajien välisessä slangissa tätä kutsutaan usein reittaamiseksi, englanninkielisen ”rate”-sanan mukaisesti. Reittausten määrä onkin yksi tapa nostaa esille omaa lautapelituntemustaan ja esimerkiksi Lautapeliseuran foorumilla keskustellaan usein siitä kuka on reitannut kuinka monta peliä eri aikoina.

Näiden lisäksi maailmalla on tusinoittain podcasteja, Youtube-kanavia ja vastaavia, joista saa lisätietoa. Suomessa Lautapelioppaan viikkokatsaus on joka maanantai julkaistu päivitys lautapelimaailman uutuuksiin ja hyvä lähtökohta muihin uutislähteisiin. Kansainvälisesti The Dice Tower, podcastista alkanut podcast- ja Youtube-kanava, tuottaa ääntä ja videokuvaa enemmän kuin yksittäinen harrastaja ehtii kokemaan. Shut Up & Sit Down on toinen suosittu podcast- ja videokanava.

Mahdollisesti modernien lautapelien lyhyestä historiasta johtuen alalla on vähän lehtiä, eikä suomeksi yhtäkään. Lautapeleistä on toisinaan kirjoitettu videopelilehdissä, kuten Pelit, tai roolipelilehdissä, mutta Suomessa ei ole yhtään lautapeleihin keskittyvää lehteä. Kansainvälisestikin lehtiä on vähänlaiseen. Saksalainen Spielbox on todennäköisesti tunnetuin. Monet kansainväliset lehdet myös käsittelevät sosiaalista pelaamista (eli pöytäpelejä, erotuksena digitaalisista peleistä) laajalla skaalalla, kuten englantilainen TableTop Gaming, joka käsittelee modernien lautapelien lisäksi roolipelejä ja figupelejä. Suomessa näiden lehtien tilaaminen on harrastajienkin keskuudessa harvinaista.

Pelien osto, varastointi, suojaus ja myynti

Lautapeliharrastus ei rajoitu pelaamiseen ja reittaamiseen, vaan hyvin pian potentiaalinen harrastaja alkaa miettimään, mistä pelejä saa ostettua. Uusia lautapelejä myydään marketeissa ja erikoistuneissa pelikaupoissa, ja netin kautta pelejä voi tilata lähes ympäri maailman. Näiden lisäksi Kickstarter-joukkorahoituskanavasta on muodostunut viimeisen parin vuoden aikana merkittävä lautapelien myyntikanava. TableTop Gaming -lehden artikkelin mukaan jopa 85% kaikista Kickstarter-palvelun peliprojekteista oli lautapelejä vuonna 2017. Tämän lisäksi lautapeleillä on aktiiviset käytettyjen pelien markkinat. Yksittäisiä löytöjä voi tehdä esimerkiksi kirpputoreilla, mutta määrätietoinen ostaja suuntaa Suomessa Lautapeliseuran foorumille tai Facebookin Lautapelikirppis-ryhmään. Kansainvälisesti BGG:n markkinapaikka ja eBay tarjoavat kattavat valikoimat.

Ostamisen jälkeen pelit pitää säilyttää jossain. Kirjoihin, elokuviin ja musiikkiin verrattuna lautapelit vievät paljon tilaa ja maltillinenkin kokoelma vaatii jonkin säilytysratkaisun. Erilaiset varastohyllyt, kirjahyllyt ja vastaavat ovat yleisimpiä ratkaisuja. Siitäkin huolimatta pelit vievät tilaa. Useamman sadan pelin kokoelmille saa varata jo kokonaisen seinustan, ja muutaman kymmenen pelinkin kokoelma vie yhden kirjahyllyn verran tilaa. Asumusratkaisuista riippuen tämä voi aiheuttaa keskusteluja perheessä, ellei koko perhe ole lautapelikärpäsen puraisema. Oma lukunsa säilytyksessä on se, jotta sijoitetaanko pelit talon paraatipaikalle olohuoneeseen vai piiloon työhuoneeseen tai vastaavaan. Yksi harrastuksen kaapistatulohetki onkin, kun pelit siirtyvät olohuoneeseen kaikkien vieraiden ihmeteltäväksi.

Pelien säilytyksen lisäksi pelejä suojataan kulutusta vastaan. Erityisesti kortit kuluvat helposti ja siksi kortteja varten on myynnissä paljon erikokoisia ja -tasoisia korttisuojia. Toinen yleinen tapa suojata pelejä on säilöä pelin komponentit pieniin muovipusseihin (Suomessa yleisimmin Minigrip), jolloin osat eivät katoa kuljetusten aikana, vaikka pelin kansi aukeaisikin. Komponenttien lajittelu pusseihin usein myös nopeuttaa ja helpottaa pelin käynnistämistä, jos osat on säilytetty loogisissa kokonaisuuksissa.

Pelien koon ja harrastuksen uutuudenviehätysluonteen vuoksi lautapeliharrastukseen kuuluu olennaisena osana käytettyjen pelien myynti. Hyllyssä pelaamattomana pölyä keräävistä peleistä eroon hankkiutuminen voi muodostua omaksi miniharrastukseksi harrastuksen sisällä riippuen siitä, miten paljon käytettyjen pelien hinnalle pistää arvoa. Suomessa käytettyjä pelejä voi myydä jo mainittujen Lautapeliseuran foorumin ja Facebook-ryhmän kautta, ja kansainvälisesti BGG:n kauppapaikan ja eBayn kaltaisten palveluiden kautta. Isoihin rahoihin ei tällä tavalla kuitenkaan pääse, sillä käytettyjen pelien hinnat on pääsääntöisesti uusia reilusti matalammat eikä harrastuksen ympärille ole ainakaan vielä kehittynyt kovin paljon keräilykulttuuria, joka nostaisi vanhojen pelien hintoja. Osaksi tämä johtuu siitä, että moderni lautapeliharrastus on kohtuu nuori ja alan klassikotkin ovat maksimissaan 20 vuotta vanhoja. Tiettyjä poikkeuksia on olemassa esimerkiksi sotapelien kohdalla, mutta pääsääntöisesti käytetyt pelit eivät ole helppo tie rikkauksiin.

Toinen vaihtoehto myymiselle on vaihtaminen. Toisinaan ennen isoimpia pelitapahtumia Lautapeliseuran foorumilla pyöritetään ketjuvaihtokauppaa, jossa kiertoon laitettava peli pyritään vaihtamaan uuteen. Samoin ennen tapahtumia voidaan foorumilla pyörittää huutokauppaa peleistä, jotka myyjä lupautuu tuomaan tapahtumaan.

Kokonaan oma lukunsa on niin sanottu ”Secret Santa” -toiminta, jossa ostetaan toiselle harrastajalle lahjaksi jokin peli erityisesti joulun aikaan. Kansainvälinen Secret Santa pyörii BGG:n kautta aina ennen joulua, ja tätä on kokeiltu myös Suomessa.

Tee itse parempi

Lautapeleissä pelaajat varmistavat, että peliä pelataan sääntöjen mukaan, erotuksena videopeleistä, joissa peli huolehtii sääntöjen seuraamisesta. Tämä vastuu ja vapaus tulkita sääntöjä johtaa hyvin nopeasti ideaan sääntöjen muuttamisesta, jos jokin sääntö tuntuu huonolta. Englanniksi näitä omia epävirallisia sääntöjä kutsutaan nimellä ”house rules”, joka toisinaan käännetään suomeksi ”kotisäännöiksi”. Kevyimmillään nämä omat säännöt voivat muuttaa esimerkiksi joidenkin elementtien pisteytystä, poistaa jonkin kortin pelistä tai muokata pelin avausta niin, ettei peli aina pyöri tietyn strategian ympärillä.

Kotisäännöistä on loppujen lopuksi pieni hyppäys kokonaan oman pelin suunnitteluun. Harrastajien keskuudessa moni harrastaa ”pöytälaatikkosuunnittelua” oman peli-idean toteuttamiseksi. Yllättävän moni on vienyt idean eteenpäin prototyyppiasteelle, jolloin peliä pelataan omaksi iloksi ja peliporukan kauhuksi. Vakavammille protoille on olemassa pelisuunnittelukilpailuja, joiden kautta unelma oman pelin julkaisusta voi muuttua todellisuudeksi. Suomessakin on koko joukko yhden tai pari peliä julkaisseita harrastajia, joiden idea on kilpailun tai muun kontaktin kautta johtanut julkaisusopimukseen.

Pelaamisen tuolla puolen

Lautapeliharrastuksen syventyessä harrastaja alkaa miettimään pelien ostamisen ja säilytyksen lisäksi monia muita asioita, joita ei heti aluksi osaisi yhdistää harrastukseen. Yksi näistä on pelipöytä. Varsinkin kotona pelaavilla on tarvetta pelipöydälle, johon mahtuu isompikin peli niitä tilanteita varten, kun haluaa pelata sitä uutta eeppistä avaruusstrategiaa isolla porukalla. Käytännössä pelaajien valinnat suuntautuvat isojen keittiönpöytien pariin, mutta lautapelaajille kaupitellaan myös erikoissuunniteltuja pöytiä, joissa verkapinta, led-valot ja muut lisäominaisuudet helpottavat pelaamista. Hintaa näillä erikoispöydillä on helposti tuhansia euroja ja näin näppituntumalta harrastajat harvoin panostavat näin paljoa itse pelipöytään. Lisäksi verkapinnan saa normaalillekin pöydälle ostamalla ison palan verkakangasta ja asettamalla sen pöydälle aina pelattaessa. Tarvittaessa tämän voi kantaa mukanaan esimerkiksi baariin, joiden pöydät eivät usein ole lautapelien kanssa yhteensopivia.

Sotapelaajien keskuudessa on myös yleistä suojata pelin karttaa muovisella pleksillä, joka pitää kartan paikoillaan ja helpottaa pleksin päällä olevien yksiköiden siirtelyä. Noppapeleissä nopanheittoa voidaan helpottaa noppakupin tai noppatornin kaltaisilla avusteilla. Molemmat myös suojaavat peliä noppien holtittomalta pyörimiseltä.

Pelikerhoissa ja -tapahtumissa käyvä pelaaja huomaa myös varsin pian, että pelien kuljetukseen tarvitaan jokin ratkaisu. Ikean legendaariset Frakta-kassit ovat yksi yleisimmistä ratkaisuista, mutta pidempiä matkoja varten saatetaan tarvita putkikasseja ja vastaavia. Pelien kuljettamiseen on myös olemassa erikoisratkaisuja, joissa pelilaatikko korvataan vähemmän tilaa vievällä ratkaisulla. Näppituntumalta tämä on Suomessa harvinaista. Sen sijaan useiden pelien yhdistäminen yhteen laatikkoon on suosittu keino kuljettaa mukana esimerkiksi pieniä korttipelejä.

Pelikomponenttien tuunaaminen, kuten maalaaminen, ei ole laajalle levinnyt harrastuksen muoto, mutta sitäkin esiintyy erityisesti figuja sisältävien pelien parissa. Warhammer 40.000:n kaltaisten figusotapelien maalauskulttuuri puuttuu lautapeliharrastuksesta lähes kokonaan ja suurin osa pelaa pelinsä niillä komponenteille ja siinä kunnossa, missä peli oli ostettaessa.

Yhteenveto

Modernien lautapelien suosio viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on muodostanut suomeenkin oman lautapelikulttuurin, jota ylläpitävät ja levittävät lautapelien harrastajat. Kulttuuriin kuuluu olennaisena osana lautapelien monipuolinen pelaaminen, mikä eroaa klassisten lautapelien (shakki, go) harrastamisesta, joissa keskitytään usein yhteen tai pieneen joukkoon pelejä. Tavallinen harrastaja pelaa säännöllisesti tai puolisäännöllisesti pelikerhossa tai jossain muussa peliporukassa, jossa pääpainona on erilaisten, erityisten uusien pelien kokeilemisessa. Kilpapelaaminen on harvinaista, mikä erottaa lautapeliharrastuksen esimerkiksi Magic: The Gatheringin kaltaisista keräilykorttipeleistä ja Warhammerin kaltaisista figupeleistä, joissa turnaukset ja turnauspelaaminen on selkeämmin osa harrastusta. Lautapelaajat ostavat ja myyvät pelejä paljon, johtuen pelien tilatarpeesta ja halusta kierrättää vanhempia pelejä uusien pelien tieltä. Tietoa uusista peleistä haetaan erityisesti BGG:stä ja Suomessa Lautapelioppaasta ja Lautapeliseuran foorumilta.

— Marko Tainio

Kommentit pois päältä artikkelissa Lautapelien harrastaminen
Yleinen