Kinkkucon

Kinkkucon on savolaista lautapelaamista parhaimmillaan. Matias Viitasalon ja Markku Karhusen kaveripiirin kotitapahtumasta alkunsa saanut Kinkkucon on runsaassa kymmenessä vuodessa muuttunut yleiseksi, kaikille avoimeksi lautapelitapahtumaksi. Viime vuosina Kinkkucon on järjestetty Kuopiossa yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston pelikerho Kärmeksen kanssa. Tapahtuma-ajaksi on vakiintunut tammikuun ensimmäinen viikonloppu. Loppiaisen osuessa perjantaille tai maanantaille tapahtumasta on toisinaan järjestetty pidennettyjä neljän päivän pelimaratoneja pitkän viikonlopun kunniaksi.

Tapahtuman ohjelma on elänyt alkuaikojen sokkopöytäjääkiekkoturnauksesta. Kinkkuconin erikoisuuksiin kuuluu mm. Lasten peliaamu jolloin vanhemmat voivat tulla paikalle 3-10 vuotiaiden lasten kanssa kokeilemaan jouluna lahjapaketista saatuja pelejä. Kinkkucon on myös tarjonnut ensimmäisen illan pelailut ilmaiseksi tutulla porkkanatyylillä vuodesta 2007 lähtien. Parhaimmillaan Kinkkuconiin on osallistunut yli 100 pelaajaa.

Lisätietoja Kinkkuconista vanhalta wiki-alustalta.