Suomen lautapeliseura

Kansallinen pelipäivä 10.11.12

Kuusi laatikkoa pelejäTämä on taas se aika vuodesta, kun adventtikalenterit ovat ilmestyneet kauppoihin ja kaikki paikallisen marketin jouluoluet on jo maisteltu. Naapuruston kilpavarustelu jouluvalojen määrän ja laadun suhteen on alkanut muutamien tiedusteluhyökkäysten muodossa ja loskaa saa kopistella kengistä sohjoiseen ralliin. Lelukatalogit tupsahtelevat postilaatikkoon löytyen nuorimmaisen tyynyn alta öisin ja iltaisin nenäsi edestä auki juuri siltä kohtaa, mitä kulloinkin toivotaan joululahjaksi. Tämä on juuri se hetki vuodesta kun minä ja Krampus tulemme paljon paremmin juttuun kuin se napapiirillä korvatunturilla asusteleva partasuinen punapukuinen paksukainen, joka on selkeästi nauttinut liikaa hiilihydraatteja. Tämä on se hetki vuodesta kun ahdistaa ajatus siitä, että isoon jiihin on enää noin 46 päivää, tarkkaa lukua en juuri nyt tiedä, sillä tänään  ei pikkutonttu ole vielä minulle virallista lukemaa ilmoittanut. Isossa jiissä ahdistaa ehkä eniten lahjojen hankkiminen, nimenomaan sellaisten lahjojen hankkiminen, joista tietää vastaanottajan olevan iloinen. Itse lahjojen antaminen on toki aina kivaa, varsinkin kun ei tarvitse itse arvata, eikä ostaa.

Tänä vuonna sellainen mahdollisuus tarjoutui juuri sopivasti Kansalliseen pelipäivään – tai oikeastaan pohjoismaiseen pelipäivään. Eilen vingutin oikein urakalla visaani Seuran verkkokaupassa ja tilasin hienoja paitoja sekä huppareita Seuran pelipäiväläisille, Seura toki maksaa nämä ostokset. Sitten tänään postittelin kuusi pakettia maakuntiin sisältäen pelejä ja heijastimia poisjaeltavaksi pelipäivänä. Pelipäivään kanssamme osallistuvat kirjastot saavat kukin Tacticin lahjoittaman Odins Tablen ja Lautapelit.fin lahjoittamat Timelinen ja Carcassonnen. Heijastimista saamme kiittää Mediakasvatuskeskusta. Toivottavasti nämä pelit päätyvät kovaan käyttöön ja lahjoja jakavat pelikerhomme ovat vastakin tervetulleita kirjastoihin tekemään lautapelilähetystä.

Tempaisemme itse pelipäivänä kuudella paikkakunnalla ja kuudessa kirjastossa: Lumon kirjastolla Vantaalla, Palokan kirjastolla Jyväskylässä, Itäkeskuksen kirjastolla Helsingissä, Rauman kirjastolla, Kuopion pääkirjastolla, Lahden pääkirjastolla ja Metson kirjastolla Tampereella.

Turun pääkirjastossa torjutaan kaamosta 1.12 ja vietetään pelipäivän aattoa 9.11.

Henkilökohtaisesti olen ylpeä Seuramme paikallisten pelikerhojen aktiivisuudesta. Ei Seuran vuosisuunnitelmassa 2013 ihan turhaa lue, että pelikerhot ovat Seuramme tärkein voimavara. Minut löytää pelipäivänä Itäkeskuksen kirjastosta klo 12.00 – 16.00.