Merkinnät aiheesta 'Seuran tapahtumat' ↓

Junacon 5.-6.3.2011

Suomen lautapelipiirit suuntavat nyt tulevana viikonloppuna katseensa Turkuun ja siellä 5.-6.3.2011 järjestettävään Junaconiin. Tapahtuma on nimensä mukaisesti erityisesti junapeleihin keskittynyt lautapelitapahtuma ja tapahtumapaikkana on sopivasti Rautatieasema. Miksi sitten junapelit ansaitsevat oman nimikkotapahtumansa? Vastaus on siinä, että junailun dynamiikka taipuu harvinaisen hyvin lautapelimuotoon. Pelistä riippuen painopiste voi olla ratojen rakentamisessa, tavaran toimittamisessa tai yhtiöiden taloudenpidossa. Monet [...]

Kansainvälistä näkyvyyttä ja tulevia tapahtumia

Suomalaiset pelisuunnittelijat ovat viime aikoina saaneet mukavasti huomiota kansainvälisessä lautapelimediassa. Uusimmassa spielbox-pelilehden numerossa haastatellaan Tuonela Productionsin Jussi Autiota ja samaisessa lehdessä kerrotaan myös Timo Multamäen Phantom League -pelistä. Autiota haastateltiin syksyllä Essenin pelimessujen yhteydessä, jossa Tuonelan julkaisema Phantom League keräsi hyvää huomiota. Lehtijutussa Phantom League saa hieman kritiikkiä komponenteistaan — tai oikeastaan siitä, että ne [...]

Kinkkucon 2011

Suomen lautapeliseuran vuoden tapahtumien sarjan avasi perinteiseen tapaan Kinkkucon, joka järjestettiin Kuopiossa 6.-9.1.2011. Tänä vuonna tapahtuma vietti 10-vuotisjuhliaan. Siinä missä monet muista seuran virallisista tapahtumista rakentuvat selkeämmin jonkin teeman/aiheen ympärille, on Kinkkuconissa pääpaino rennolla pelailulla. Seuraavassa tapahtuman järjestäjiin kuuluvan Kalle Malmiojan seuran blogille tilaustyönä kirjoittama raportti: Kinkkucon asetti riman korkealle Kymmenettä kertaa jo perinteeksi muodostunut [...]

Helcon tulee!

Helconin päivämääräksi on valittu 30.10.-1.11.2009. Tapahtuma järjestetään totuttuun tapaan Lähetysseuran pihasalissa Helsingissä osoitteessa Vuorimiehenkatu 17. Lisätietoja tapahtumasta löydät foorumilta. Muista myös Vimpeli, jossa voit toivoa pelejä ja organisoida matseja.

Ropecon 2009

Ropeconissa on jälleen kerran vilkkaasti Suomen lautapeliseuran järjestämää lautapelitoimintaa. Ropecon järjestetään Espoossa Dipolissa 31.7.-2.8., lautapelit ovat TF-rakennuksessa eli Täffällä. Täffä on auki pe 16-03, la 09-03 ja su 09-19. Tarjolla on pelilainausta (pelivalikoimia voi katsella Vimpelistä, jonne voi tehdä myös tilauksia, jos haluaa pelata jotain tiettyä peliä). Lisäksi järjestetään erilaisia turnauksia. Ohjelmassa on muun muassa [...]

SM-kisoissa jo 11 joukkuetta

Suomen lautapeliseuran järjestämiin lautapelaamisen SM-kisoihin on ilmoittautunut jo yksitoista joukkuetta, muun muassa vuoden 2007 SM-joukkue. Mukaan mahtuu vielä, mutta ilmoittautumisessa kannattaa pitää kiirettä, sillä kisoihin otetaan vain 16 ensimmäiseksi ilmoittautunutta joukkuetta. Lisätietoja SM-kisoista ja ilmoittautuneet joukkueet löydät seuran nettisivuilta. Turnaukseen haetaan avuksi myös varapelaajia paikkaamaan vajaita joukkueita ja muita työntekijöitä. Lisätietoa näistä tehtävistä löytyy foorumilta.

Ropecon-työvoimaa haussa

Ropecon järjestetään tänä vuonna 31.7.-2.8.2009 Espoossa Dipolissa teemalla Myytit ja salaisuudet. Lisätietoja tapahtumasta löytyy Ropeconin kotisivuilta. Lautapeliseura on luonnollisesti paikalla järjestämässä lautapeliohjelmaa ja työvoiman haku on alkanut. Lautapelipuolelle tarvitaan päivystäjiä, sääntöjenselittäjiä ja järjestäjät Catan- ja Carcassonne-turnauksille. Päivystäjät huolehtivat pelien lainauksesta tiskillä ja neuvovat pelien valinnassa. Päivystysvuoro kestää alustavasti neljä tuntia ja sen aikana saa pelata [...]

Levels-pelitapahtuma Jyväskylässä

Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat järjestävät 25.-26.4. kaksipäiväisen pelitapahtuman Jyväskylässä. Suomen lautapeliseura osallistuu tapahtumaan lautapelipuolen toteuttajina, mutta tarjolla on toki paljon muutakin peliaiheista, kuten konsolipelaamista, tanssimattoilua, korttipelejä ja niin edelleen. Lisätietoja löytää Levels-tapahtuman nettisivuilta. Tapahtuman laadukkaasta puheohjelmasta kannattaa ehdottomasti nostaa esiin ainakin Lautapeliseuran aktiivisten jäsenten osuus eli Markku Jaatisen luento “Lautapelien pelaaminen netissä” ja Eero Tuovisen “Pelituotannon [...]

Lautapelaamisen SM-turnauksen pelit valittu

Kesäkuun 6. päivä pelattaviin lautapelaamisen SM-kisoihin on enää kolme kuukautta aikaa. Turnauksessa pelattavat pelit on nyt valittu, joten harjoittelu voi alkaa. Joukkueturnauksessa pelataan nelihenkisin joukkuein. Pelit ovat seuraavat: Kierros 1: Dominion ja Ingenious Kierros 2: Power Grid ja Traders of Genoa Kierros 3: Notre Dame ja Taivaan pilarit Kierros 4: Menolippu ja Thurn und Taxis [...]

Tietoja JyConista

Tietoja JyCon-tapahtumasta Jani Koistiolalta: JyCon järjestetään siis tänävuonna 20–22.3. Tämä oli oikeastaan ainoa tilojen ja järjestäjien kannalta yhteensopiva viikonloppu. Toivottavasti tämä ilmoitus ei tule liian myöhään. Tapahtuma pidetään Kortepohjan ylioppilaskylässä, josta saimme varattua ison E-talon kerhohuoneen. Paikalle voi saapua perjantaina klo 17 alkaen ja tila on käytössä sunnuntaihin klo 18 asti. Sisäänpääsymaksu Suomen lautapeliseuran ja [...]