Tiistain Viikin peli-ilta oli poikkeuksellisesti muuttanut mukanani Chicagoon. Iltaa vietin pelikauppa Cat and Mousen tiloissa. En maanantaina illalla paikallista aikaa, ja keskellä yötä kotimaan aikaa, onnistunut osumaan junasta oikeaan suuntaan matkaavaan bussiin, joten en vielä luottanut kykyyni navigoida paikallisissa busseissa ja ajelin junilla ollen puolisen tuntia myöhässä peli-illan alusta.  Saapuessani paikalla oli viisi ihmistä, joista neljä pelasi uudempaa painosta Glory to Romea , jonka säännöt näyttivät olen ihan yhtä syvältä kuin edellisetkin. Romen loputtua pääsin tositoimiin pelaamalla Fealtyä . Kroppani ja aivoni olivat sitä mieltä, että: ”Mars! Nukkumaan!” ja turpaan tuli.  Fealtyn jälkeen oli vuorossa Village, johon jo vähän heräsin mukaan, mutta häviö siinäkin tuli  . Siinä missä ensimmäinen oli aluehallintaa laskettavimmasta päästä niin jälkimmäinen oli worker placementtia parhaimmillaan. Molemmat olivat minulle ensimmäisiä kertoja ja kumpikin kestäisi toisenkin pelin, Villagen saattaisin jopa hankkia omaa kokoelmaani.

Itse liike oli pinta-alaltaan suunnilleen Lautapelit.fi luokkaa, mutta pelivalikoimaa oli noin kolmasosa. Loppu liikkeestä oli pala- ja puzzle-pelejä. Lautapelejä oli oikeastaan suunnilleen saman verran kuin Helsingin Fantasiapeleissä. Valikoima oli kuitenkin eriävä ja pelit maksoivat taaloissa saman verran kuin meillä kotona Lautapeleissä euroissa. Mukaan tarttui kohteliaisuudesta Dominant Species korttipeli.

Keskiviikkona pääsin sitten katsomaan miten oikeasti suuressa maailmassa asiat tehdään. Keskiikkona siiryin Dice Dojon peli-iltaan ja voi pojat, Amerikassa kaikki on suurempaa. Itse liikkeen osa oli noin puolitoista – kaksi suomalaista luokkahuonetta ja pelitila toisen saman verran. Pelitilan seinustalla oli hylly pelejä pelattavaksi, jonka sisältö saa Seurankin kirjaston kalpenemaan. Kuulemani mukaan, pelejä oli yli viisisataa! Hyllystä bongasin myös Hornetin, eli terkkuja veljeksille Moliis näin Chicagosta, well done sirs, well done.

Kun saavuin peli-iltaan talo oli käytännössä täynnä, äkkilaskennalla sain kahdeksan kertaa kaksi kertaa neljän hengen  pöytä plus kaksi kertaa neljän hengen pöytä, mikä siis tekisi, öö, noin 80 pelaajaa. Liikkeen puolella oli vielä käynnissä Raildroads of the World-variantti missä näytti olevan kuusi pelaajaa. Enemmän pelaajia joka tapauksessa kuin monessa Seuran conissa! Juoksin liikkeen lävitse varsin nopeasti, koska pelkäsin että matkaan tarttuu jotakin ja melkein tarttuikin yhtä sun toista. Valikoima oli laajempi kuin Lautapeleissä ja hintataso näytti olevan taas: hinta taaloissa on hinta Suomessa euroissa. Tarkempaa analyysiä en tehnyt, kun oli myös kiire pelaamaan.

Pelasin ensin Danin, Steven ja Paulin kanssa erän Power Gridiä Japanin kartalla. Tein pari selvää virhettä, mutta muut eivät olleet juuri pelanneet ja Steve oli kyydissä ensimmäistä kertaa, joten kun lopetin pelin olin ainoa jolla oli sähköä seitsemääntoista mökkiin, muiden jäädessä kolmeentoista.

Tämän jälkeen siirryin ilmaisen kaljan ja t-paidan toivossa pelaamaan Building an Elder Godia, joka ilmeisesti oli juuri Kickstarttina julkaistu. Peliä demotti ja kaljaa juotti Benjamin, taiteilija, jonka käsialaa korttien kuvitus oli. Kaljan join ja t-paidankin sain, vaikka voittoa ei tullutkaan, kiitos sen, että paita XL-kokoisena oli Danille liian pieni. Paul puolestaan voitti kasvonsa johonkin pelin korteista – mikä jäi minulle vähän hämäräksi sillä korteissa oli lonkeroita, muinaisen pää ja ”häntä”, Eldersign ja lonkerotulppia. Lonkeroita oli kolmea lajia, standardeja, hehkuvia ja haulikoituja. Lonkerot itsessään olivat suoria, mutkia, mutkasuoria ja t-risteyksiä. Pelin idea oli koota korteista muinainen viidellä yhteenliitetyllä lonkerolla niin, ettei muinaiseen jää reikiä. Haulikoilla saattoi häiriköidä muiden rakentamista, Necronomiconilla parantaa haulikoituja raajoja ja Eldersignin pelata joukkotuhoaseena, joka iskee sekä itseen että valittuun vastustajaan. Jäi vähän liian satunnaiseksi korttilotoksi, mikä johtui ehkä siitä että en sisäistänyt sääntöselitystä kortteihin ennen kuin peli oli ohitse ja pelin ajan vain tuntui siltä että koko ajan nosti käteen vääriä lappuja.

Illan viimeiseksi peliksi jäi Lords of Waterdeep, joka sekin oli minulle uusi tuttavuus. Sähläsin kuitenkin kakkoseksi Danin ohitse häviten Paulille kymmenkunta pistettä. Viimeiseksi jäi Steven korvannut Bob.

Torstaina olisi ollut kolmannen pelikaupan Game Plussan peli-ilta, noin 23 mailia Chicagosta ulos, mutta se jäi nyt väliin, koska perjantaina aamulla oli luvassa aikainen herätys lentokentälle ja kaikki tulijaiset olivat vielä ostamatta. Game Plussa oli Danin mielestä, vielä suurempi ja parempi kauppa, ehkä jopa koko jenkkilän kakkonen. Vähän harmittaa, että moinen jäi kokematta.

Nyt kun kirjoittelen tätä istun O’Haren lentokentällä ja odottelen konetta Philadelphiaan, jossa vietän viikonlopun pelaten Catanin MM-tittelistä. Se jäänee haaveeksi, sillä SM-kilpailujen jälkeen en ole voittanut ainuttakaan neljästä pelaamastani kilpailumuotoisesta Catan-pelistä, joten ennuste ei ole hyvä. Toisaalta ainutkaan peleistä ei ole ollut kasvokkain, vaan netissä ja suurin vahvuuteni on aina ollut sosiaalinen peli – ja oikeastaan sen muoto, ”Olen viaton, hajuton ja mauton – lyökää jotakuta muuta ja jeesatkaa minut voittoon, kun olen niin surkea.” 😉

Catanin skabat striimataan tänä vuonna livenä nettiin, joten jos joku yökyöpeli haluaa livenä katsella kuinka suomipoikaa lyödään kuin vierasta sikaa, niin tähän huviin linkki löytyy Mayfairgames.com:n sivuilta.